info@carnivalnews.net

Ei vain yhden hitin ihme: Erika Vikman

Erika Susanna Vikman on suomalainen laulaja ja vuoden 2016 tangokuningatar. Jos joku kuvitteli että Erika olisi vain yhden hitin ihme, niin juuri nyt televisiossa pyörivä Vain Elämää-kausi on viimeistään saanut suomalaista pop-musiikkia seuraavat uskomaan hänen osaamiseensa ja taitoihin. On totta, että Erika tykkää provosoida, mutta hän on esiintyjä ja viihdyttäjä, ja ennen kaikkea hän on hyvä laulamaan. Vikman nousi julkisuuteen tangokuningattarena ja sitä ennen ehti tehdä vähän kaikenlaista esiintyvää taidetta myös teatterin ja TV-lavalla….. mutta hän loi myöhemmin uran omannäköisellä, suorasukaisella musiikillaan.

Olin lapsena hirvittävän ujo. Meillä oli kotona karaokelaitteet, mutta en kehdannut laulaa edes oman perheen kuullen. Viimein käsitin, ettei minusta voi tulla laulajaa, ellen uskalla esiintyä.

Erika voitti Tangojuniori-kilpailun tyttöjen sarjan vuonna 2008. Hän osallistui tamperelaiseen Ponnahduslauta-kilpailuun vuonna 2010.Vikman näytteli Yle TV2:lla vuosina 2009–2010 esitetyssä Parasta aikaa -sarjassa Iira Strömiä. Hän oli mukana vuonna 2011 Stage-ohjelman voittajajoukkueessa ja esiintyi myöhemmin myös ohjelman myötä tehdyssä Silmistä pois -musikaalissa.

Vikman kruunattiin siis jo vuonna 2016 tangokuningattareksi, mutta Cicciolina-hitin julkaisun jälkeen hänen uransa on ollut hurjassa nousussa. Hän osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun 2020 biisillä Cicciolina.

Teimme laulun, josta tuli vahva olo, että tämä sopisi Euroviisuihin. Kuin tilauksesta kuulin, että UMK:n avoin haku palaa taas. Ajatus tuntui aluksi hullulta, mutta toisaalta tajusimme, että näin tämän kuuluukin mennä.

Vikmanin nauttii raja-aitojen kaatamisesta niin musiikissaan kuin muillakin elämänalueillaan. Hänen UMK-biisinsä Cicciolina on reipasta suomidiskoa, jossa seksuaalista vapautta ei piilotella. Musiikissa kuuluu sekä menneiden vuosikymmenten että Kikan vaikutus.

Kappaleella halutaan muistuttaa, etteivät rohkea naisellisuus ja feminismi sulje toisiaan pois. Sataprosenttisesti biisin viestin takana seisova Vikman itse toivoo, että sen sanoma voimauttaisi ja herättäisi kuulijoissaan ajatuksia.

Idea Cicciolinaan syntyi Vikmanin nähtyä dokumentin italialaisesta pornonäyttelijästä ja poliitikosta Ilona “Cicciolina” Stallerista. Kappale on tehty yhdessä Janne Rintalan ja Mika Laakkosen kanssa, jotka innostuivat heti Cicciolinan tunteita herättävästä hahmosta.

Cicciolina on ollut koko uransa aikana ihastuttava ja vihastuttava henkilö, joka aloitti uransa pelottomasti ja muiden mielipiteistä välittämättä 70-luvun katolisessa ja konservatiivisessa Italiassa. Hänen pelottomuutensa kuuluu niin biisin sanoissa kuin sävellyksessä.

Vain Elämää-kausi ja ”Pyhä-Erika”

Hänen tulonsa tämän vuoden Vain Elämää-sarjaan ei ollut varsinaisesti yllätys. Suomenkielistä diskopoppia esittävä artisti kertoo vaistonneensa, että luultavasti jossain vaiheessa häntä pyydetään sarjaan. Hän ei kuitenkaan ajatellut sen tapahtuvan vielä. Kun Erikaa sitten kysyttiinkin jo nyt mukaan, hän oli aluksi tosi otettu ja innoissaan – jopa ”maanisen hyvällä tuulella”.

Sitten aloin ymmärtää, että nyt pitää pohtia, riittävätkö voimavarani tähän, koska oli ollut tosi hektinen keikkavuosi ja pyöritystä oli riittänyt. Ei sinne voi lähteä valmistautumatta, löysästi ja sinne päin. Mietin myös pitkään, olenko vielä kypsä ohjelmaan.

Näin taipuu Pyhä-Erikan käsittelyssä Tommi Läntinen Via Dolorosa

Mökkitie Recordsille sainattu, suomenkielistä diskopoppia esittävä, Erika Vikman nousi koko kansan suosioon Cicciolina -kappaleellaan sekä menestyksellään Uuden Musiikin Kilpailussa. Vikmanin nauttii raja-aitojen kaatamisesta niin musiikissaan kuin muillakin elämänalueillaan. Kappaleet tehdään pilke silmäkulmassa, mutta syvyyttäkin löytyy ja kappaleiden teksteissä käsitellään vakaviakin teemoja. Musiikissa kuuluu sekä menneiden vuosikymmenten että muun muassa Kikan vaikutus. Erika Vikman nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin syksyllä 2021.

Warner Music Live

Vikman on varmasti yksi tämän hetken Suomen pop-taivaan tähtiä- mutta hän on samalla varsin paljon keskusteluja herättävä, omalla tyylillään esiintyvä taiteilija.

Tykkään laulaa aiheista, jotka ovat vähän tabuja, mutta kuitenkin tärkeitä. Tykkään olla pikkutuhma. Tykkään siitä, että ihmiset saa pukeutua mun keikoille seksikkäästi, nauttia itsestään ja toisistaan ja vapautua

Erika Vain Elämää- sarjassa

VIKMAN kertoo muille Vain elämää -artisteille, että hänellä on tarve tuoda ulos seksuaalinen energiansa musiikkinsa kautta. Hän kertoo, ettei seksuaalisuus näy kotioloissa samalla tavalla kuin artistina.

Nyt ajattelen, että taivas ja helvetti löytyvät maan päältä. Helvetti on paikka, jossa luontoa tuhotaan ja lapsille tai eläimille tehdään pahoja asioita.

Mitä Vain Elämää-sarjan jälkeen?

Sarjan kuvausten jälkeen oli selvää että Erika ja löysi uuden kumppanin seurakseen, mutta TV-sarja toi muutakin tullessaan. The 69 Eyes -rockyhtyeen laulajan Jyrki 69:n eli Jyrki Linnankiven kanssa. TV-ohjelmassa nähdään muun muassa herkkä hetki, kun Jyrki69 kumartuu suutelemaan Vikmania kämmenelle lauluesityksensä jälkeen. Häkeltynyt Erika myöntää hieman ihastuneensa eleestä. Erika ei kuitenkaan ole halukas kommentoimaan suoraan tunteitaan Jyrkiä kohtaan.

Erika kertoo tehneensä linjauksen, ettei hän puhu rakkauselämästään julkisuudessa. Laulaja kuitenkin myöntää, ettei tunne oloaan enää niin yksinäiseksi kuin ennen ohjelmaan osallistumista.

29-vuotias Erika on ehtinyt kokea jo kaksi loppuunpalamista. Pari vuotta sitten kroppa alkoi reagoida stressiin oudoilla kohtauksilla. Laulaja laittoi juhlimisen tauolle ja keskittyy nyt pitämään huolta itsestään.

Ensimmäinen kohtaus tuli syksyllä 2019, kun ajoin Länsiväylää kohti kotia. Yhtäkkiä veri pakeni päästä, sydän hakkasi ja kädet puutuivat. Tuntui, että taju lähtee.

Viikon kuluttua menin lääkäriin. Oireilu oli väsyttänyt minut niin, että purskahdin itkuun. Lääkäri varmaan ymmärsi heti, ettei kyse ollut fyysisestä sairaudesta. Minua vaivasi paniikkihäiriö. Lähde: https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/erika-vikman-teki-elamanmuutoksen

Erikasta lisää

Erika Vikman seurusteli laulaja Dannyn kanssa vuoden 2016 alusta. Pari eli avoliitossa Kirkkonummella vuodesta 2018 lähtien. Syyskuussa 2020 pari ilmoitti eronneensa.

Vikmanin sisko Jennika Vikman on myös osallistunut Idols-ohjelmaan vuonna 2018.

Vikman on syntynyt Tampereella. Hän on asunut myös Lempäälässä ja Porissa. Vuodesta 2021 alkaen Vikman on asunut Helsingissä.

Vikman on avoimesti kertonut olevansa panseksuaali.

Sosiaalinen media

Sosiaalinen media on se paikka, josta monet mediat ottavat nykyään uutisensa myös Erikasta. Esimerkiksi syyskuussa sieltä nousi otsikoihin hänen uusi hiustyylinsä. Otsatukastaan ja pitkistä kutreistaan tunnettu Vikman räväytti keskijakauksella ja aikaisempaa lyhemmällä hiusmallilla.  

Sitä ennenkin, useastikin eri mediat ovat käyttäneet hänen kuviaan uutisten pohjana, kuten…

Laulaja Erika Vikman on tunnettu rohkeasta tyylistään. Hänet on totuttu näkemään näyttävissä esiintymisasuissa, eikä viimeisimmät keikat ole olleet poikkeus. Artisti jakoi Instagram-tililleen kuvan Down By The Laituri -festivaaleilla nähdystä asukokonaisuudesta. 

Trackbacks & Pings

Vastaa