info@carnivalnews.net

Pankkitili muusta maasta

Pankkitilin avaaminen EU:ssa on helppoa – Alueen ulkopuolella hieman hankalampaa

Jokaisella suomalaisilla on oikeus avata käyttötili mihin tahansa EU-maahan. Jos asut laillisesti jossakin EU:n jäsenmaassa, pankkitilin avaaminen toiseen EU-maahan on hyvin helppoa. Tätä on helpottanut myös pankkien siirtyminen digitaaliseksi.

Pankit eivät voi kieltäytyä tilin perustamisesta sen perusteella, että asut toisessa maassa, mutta ne voivat kuitenkin harkita esimerkiksi työsi perusteella onko sinulla tarvetta pankkitilille, ja pystytkö todistamaan taloudellisen tilanteesi tarpeeksi hyväksi.

Joissakin maissa, pääasiassa EU:n ulkopuolella, pankkitilin avaaminen voi olla hankalampaa ja viedä enemmän aikaa. Myös joissakin EU:n maissa, kuten Ranskassa ja nyt Euroopan Unionista poistuvassa Isossa-Britanniassa avaamiseen voi liittyä normaalia enemmän seikkoja.

Miten avata pankkitili ulkomaille ja miksi se kannattaa

Pankkitilin avaaminen toiseen maahan on usein hyvin helppoa, ja täysin turvallista. Usein tilin avaamiseen ei vaadita muuta kuin viranomaisen myöntämä passi, tai muu kuvallinen henkilökortti.

Pelkkä ajokortti ei kuitenkaan riitä koska sitä ei lasketa henkilötodistukseksi. Usein pankkitilin avaamiseen tarvitaan myös jonkinlainen todistus taloudellisesta tilanteesta, esimerkiksi palkkakuitin, verotuspäätöksen tai eläkepäätöksen muodossa.

Toki löytyy myös pankkeja joihin riittää jo mobiilisovelluksen laataaminen ja passista kuvan lähettäminen että saa tilin avattua. N26 sekä Wise ovat kaikista kätevimmät, mutta myös kryptopuolelta löytyy Crypto jonka kyltin olet varmasti nähnyt jos formuloita seuraat.

Ulkomaalainen pankkitili on hyvä säästämiseen, matkustelun yhteydessä sekä valuutanvaihdossa.

Nämä asiat kannattaa kuitenkin pitää mielessä:

  • Yrityksen kannattaa avata tili kaupankäyntiin. Jos yritys käy paljon kauppaa jonkin tietyn maan kanssa, kannattaa harkita pankkitilin avaamista kohdemaahan liiketoiminnan helpottamiseksi.
  • Kaikkiin maihin ei pysty avaamaan pankkitiliä, ellei itse asu maassa. Jotkut maat ja pankit vaativat paikallista henkilötunnusta, jota ei välttämättä saa ilman vakituista osoitetta tai kansallisuutta.
  • Kaikki maat eivät ole yhtä turvallisia. Pankit itsessään ovat turvallisia ympäri maailman jos maassa on muuten vakaa tilanne. Epävakaat maat voivat olla huono vaihtoehto ulkomaiselle pankkitilille. Turvallisia maita edellä mainittujen Ruotsin, Espanjan, Saksan ja Viron lisäksi ovat esimerkiksi Uruguay ja Kuuba, sekä Japani ja Kiina.
  • Monissa maissa pankkiasiat eivät etene yhtä nopeasti kuin Suomessa. Esimerkiksi pankkikortin saamisessa voi mennä pidempään ja hakemuksen käsittelyssä voi kestää huomattavasti Suomen käytäntöjä kauemmin.
  • Tilinhoitomaksut voivat poiketa suuresti. Voit joutua maksamaan esimerkiksi useamman euron kuukausittaisista tilinhoitomaksuista ulkomaalaisella pankkitilillä, kuten myös erilaisia palvelumaksuja. Toisaalta jonkin pankin tilinhoitomaksut voivat olla olemattomat.
  • Pankit eroavat hyvin paljon toisistaan

Etätyöt ovat lisääntyneet huomattavasti. Myös kansainvälisyys on lisääntynyt menneinä vuosina huomattavasti. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että voimme tehdä töitä missä päin maailmaa tahansa, vaikka asiakas olisi aivan toisella puolella maapalloa. Henkilökohtaisten palaverien sijaan voimme tavata digitaalisesti teams yms ohjelmistojen avulla – miksi sitten meidän pitäisi olla rahallisestikaan sitoutuneita vain yhteen paikkaan, tai yhteen maahan?

Suomessa, kuten monissa muissakin kehittyneissä maissa, käteisen rahan käyttö on vähentynyt vuosi vuodelta. Nykyään suomalaisissa kaupoissa käteistä käyttävät noin 10 % ostoksensa maksajista, ja entistä enemmän ostoksia tehdään kaupassa käymättä – netin yli. Miksi ei siis oma pankkitilikin voisi olla missä tahansa Euroopan maassa, vaikka Belgiassa – siellä pitää pääkonttoria Wise, yksi nykyajan pankkitoimijoista. Toisaalta on niitä vastaavia myös Englannissa, Saksassa, Ranskassa – vähän joka puolella maailmaa – mutta miksi pankkitili ulkomailla voisi olla hyväkin vaihtoehto nykyaikaisessa maailmassa?

Kryptovaluutat ja nettikasinot

Kryptovaluutat ovat levinneet usealle alalle nettiliiketoiminnassa. Yksi tällaisista ovat nettikasinot – kryptokasinot, eli nettikasinot, jotka hyväksyvät myös kryptovaluutan pelivaluutaksi, ovat tulleet markkinoille, ja lisää tulee koko ajan. Tämäkin toimii esimerkkinä, että kryptovaluutat ovat tulossa entistä enemmän massojen maksuvälineeksi.

Kryptovaluutta on kryptografiaan perustuva digitaalinen virtuaalivaluutta. Kryptovaluuttoja on nykyisin yli 5000 kappaletta, ja uusia syntyy koko ajan. Niistä tunnetuin on vuonna 2008 syntynyt Bitcoin.Bitcoinin lisäksi on olemassa useita satoja erilaisia kryptovaluuttoja, joita yleensä kutsutaan vaihtoehtovaluutoiksi. Niillä saattaa olla erilaisia ominaisuuksia ja niiden käyttötarkoitus voi olla määritelty. Esimerkiksi STEEM-valuutta luotiin sisällöntuottajien palkitsemiseen vuonna 2016 perustetulla Steem-nimisellä alustalla.

Trackbacks & Pings

  • Vapaa-ajan merkityksen muutos ja tarjonnan lisääntyminen - mitä tekemistä arki-iltaan? - OneHit :

    […] Etätyön mahdollistaminen on vaikuttanut työntekemiseen monin tavoin. Etätyö on antanut ihmisille mahdollisuuden tehdä töitä mistä tahansa ja milloin tahansa, mikä on parantanut työn joustavuutta ja mahdollistanut paremman tasapainon työn ja perhe-elämän välillä. Se on myös mahdollistanut ihmisille, jotka asuvat maaseudulla tai kaukana suurista kaupungeista, pääsyn töihin, joihin he eivät muuten olisi pystyneet osallistumaan. […]

    1 vuosi ago

Vastaa